• Italialainen hääkeitto

    Muokkasin aika kovalla kädellä perheemme ruokatottumusten, käytettävissä olevien raaka-aineiden ja kokin laiskuuden mukaan Henri Alénin Italialaisen hääkeiton reseptiä. En ryhtynyt itse valmistamaan lihapullia, käytin punaisen lihan sijasta kalaa ja oikaisin vihannessekoituksella. Kaapissamme ei ollut sopivaa pientä italialaista pastaa enkä sitä erikseen hankkinut. Barillan Mezze penne tricolorea olisi ollut, mutta se ei oikein sopinut keiton ideaan, joten käytin proosallisesti kotimaista kokojyväpastaa.

    Italialainen hääkeitto (kaksi annosta)

    Raaka-aineet:

    200 g kypsiä pinaattisia kirjolohipyöryköitä

    ½ sipulia

    200 g tuoretta kaali-porkkana-purjo -sekoitusta

    1 varsisellerin varsi

    2 valkosipulin kynttä

    0,5 l vettä

    1 kanaliemikuutio

    1 laakerinlehti

    timjamia, paprikaa, mustaapippuria

    1 dl pastaa

    0,5 dl parmesaaniraastetta

    Valmistelu:

    Sipuli kuoritaan ja kuutioidaan. Sitten hienonnetaan varsiselleri ja valkosipuli. Nämä kaikki laitetaan samaan kulhoon. Kasvissekoitus pannaan omaan kulhooonsa.

    Valmistus:

    Kattilaan laitetaan ensin kohtalainen määrä oliiviöljyä ja siinä kuullotetaan sipuleita sekä varsiselleriä. Jonkin ajan kuluttua mukaan lisätään kasvissekoitus. Kasvisten annetaan lämmetä ja kosteuden haihtua kotvan aikaa.

    Joukkoon kaadetaan vesi sekä lisätään liemikuutio ja mausteet. Sekoitetaan huolellisesti, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Annetaan kiehua keskilämmöllä noin 5 minuuttia.

    Kattilaan lisätään pasta, lämpötilaa hieman korotetaan ja keitetään kunnes pasta on kypsää. Mukaan pudotellaan kalapyörykät ja keitto kiehautetaan. Lopuksi joukkoon sekoitetaan huolellisesti parmesaani.

  • Kalaseljanka

    Olemme viime aikoina syöneet usein venäläisiä arkiruokia, kuten muutama päivä sitten mm. pelmeneitä. Viikonlopuksi päätin valmistaa keittoa, joka oli tällä kertaa kalaseljankaa. Venäjällä seljankaa voidaan valmistaa monista kulloinkin saatavilla olevista raaka-aineista, kuten lihasta, sienistä ja makkarasta, mutta meillä Suomessa tunnetaan kuitenkin parhaiten kalaseljanka. Tarkoituksenani oli tehdä sunnuntaiksi niin paljon keittoa, että sitä olisi riittänyt meille vielä maanantaiksikin.

    Kalaseljankan raaka-aineet (neljä annosta):

    2 sipulia (tällä kertaa 2 rkl kuivattuja sipulilastuja)

    2 porkkanaa

    1 tölkki 180 g herkkusieniä liemineen

    7 dl vettä

    2 laakerinlehteä

    2 valkosipulinkynttä

    300 g seitikuutioita

    3 rkl tomaattipyreetä

    2 rkl sitruunamehua

    1 dl venäläistä suolakurkkua viipaleina

    2 rkl kapriksia

    öljyä, vehnäjauhoja, suolaa, mustaapippuria, tilliä

    tarjoiluun smetanaa

    Ensin laitoin sipulilastut vesitilkkaan turpoamaan ja ryhdyin sitten kuorimaan porkkanoita. Suikaloin ne pitkiksi ja ohuiksi suikaleiksi. Sen jälkeen puristin kaksi valkosipulinkynttä. Valkosipulin kanssa samaan astiaan panin laakerinlehdet, suolaa ja mustaapippuria sekä lopulta herkkusienitölkillisen. Nämä ainekset sekoitin odottamaan keittoon lisäämistä.

    Kuumensin rypsiöljyä isossa kattilassa ja laitoin ensin sipulin kuullottumaan. Kun sipulista lähti selvästi aistittava tuoksu lisäsin porkkanat joukkoon sekä laitoin vielä varovasti kuumapuristettua oliiviöljyä. Vihannesten päälle ripottelin ruokalusikallisen vehnäjauhoa ja sekoitin huolellisesti. Sitten kattilaan meni vesi sekä sienet mausteineen. Odottelin kunnes vesi alkoi kiehua ja alensin sitten lämpöä 10 minuutiksi.

    Tämän jälkeen lisäsin kalakuutiot keittoon ja annoin sen kiehua toiset 10 minuuttia. Kiehumisen lopulla lisäsin tomaattipyree, sitruunamehun ja kurkut. Olin valinnut pienempiä kurkkuviipaleita, jotta niitä ei tarvinnut enää enempää suikaloida. Otettuani kattilan liedeltä ripottelin pinnalle kaprikset ja tillin. Loppusilaukseksi annokset saivat päälleen smetanaa vielä pöydässä.

    Aterian päätteeksi havaitsin kattilan tyhjäksi. Maanantaiksi täytyykin valmistaa pataa varalla olevista aineksista: pakastevihanneksista, pavuista ja soijarouheesta.

subscribe via RSS