Kansakoulussa 1960-luvulla maksalaatikko oli ehdottomasti ruokalamme suurin herkku ja se oli ainoa ruoka, jota ei saanut santsata. Vielä vuosikymmentenkin perästä siitä on jäljellä hyvin myönteinen muistikuva. Se on oikeastaan kokonaan eri ruoka kuin einesmaksalaatikko, jota nykyisin myydään pilkkahinnalla kauppojen hyllyiltä.

Jollakin verkkosivustolla esitettiin taannoin väite, että Airfryerilla voi valmistaa mitä tahansa, mutta ei maksalaatikkoa. Päätin tarttua tähän väitteeseen ja valmistaa kokintaitojani uhmaten maksalaatikkoa Itsenäisyyspäiväksi.

Tutustuin erilaisiin maksalaatikkoresepteihin, omien kaappieni sisältöön ja käytettävissä oleviin välineisiin. Niiden pohjalta ryhdyin valmistamaan omaa versiotani maksalaatikosta.

Maksalaatikkko, 2 reilua annosta. Valmistusaika 30 min. Kypsennysaika 60 min. Philips Essential HD9200/90.

Raaka-aineet:

1 dl ohrahelmiä

3 dl vettä

½ tl suolaa

2 ½ dl Kiehu-maitoa

½ rkl voita

½ rkl sipulilastuja

150 g jauhettua naudan maksaa

1 kananmuna

½ dl rusinoita

2 rkl vaahterasiirappia

¼ tl valkopippuria

½ tl meiramia

Muutama sana raaka-aineista:

Aloitin ruoanvalmistuksen kuten tavallista panemalla pienen määrän kuivattuja sipulilastuja turpoamaan vesitilkkaseen. Ne ehtivät silloin turvota sopivasti ennen käyttöä. Olisin voinut käyttää myös tuoretta sipulia, mutta olen tykästynyt käteviin lastuihin.

Kaupassa oli jauhettua naudan maksaa vain valmiiksi pakattuna, joten ostin pienimmän mahdollisen Tammisen 350 g pakkauksen. Siinäkin oli 200 g enemmän kuin tarvitsin, joten päätin paistaa loput pihveiksi myöhempää käyttöä varten.

Jääkaapissani oli ennestään Juustoportin kirnuvoita. Sitä käytin sipulin kuullotukseen ja Airfryerissa vuoan voiteluun. Kaapista löytyi myös vaahterasiirapin loppu, jonka käytin tavallisen siirapin puutteessa.

Valmistus:

  1. Ensin kuumensin kattilassa veden kiehuvaksi ja sitten lisäsin siihen sekoittaen ohrahelmet sekä suolaa. Keitin ohraa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 15 minuuttia.
  2. Samaan aikaan panin voita pieneen paistinpannuun ja kuullotin siinä turvonneen sipulin.
  3. Erilliseen nokkakulhoon rikoin munan ja sekoitin joukkoon maidon, maksan, rusinat sekä vaahterasiirapin.
  4. Kun ohra oli imenyt kaiken veden ja lievästi puuroutunut lusikoin sen kattilasta muiden ainesten joukkoon, jonne lopulta päätyi myös sipulikin.
  5. Tämän jälkeen sekoitin kaikki ainekset yhteen oikein huolellisesti. Tuloksena oli löysä velli.
  6. Sen kaadoin Airfryerin koriin asettamaani voideltuun vuokaan. Saatoin havaita, ettei litran vuoka tullut läheskään ääriään myöten täyteen. Vuoan työnsin Airfryeriin, säädin lämpötilaksi 180 C ja ajaksi 60 minuuttia.
  7. Maksalaatikon kypsentyessä paistoin samaan aikaan yli jääneestä maksasta neljä pihviä.
  8. Kurkistin vuokaan 32 minuutin kohdalla. Laatikko oli jähmettynyt, ruskistunut ja tuoksuikin maksalaatikolta.
  9. Kun 60 minuuttia tuli täyteen vedin kattilan Airfryerista. Maksalaatikko näytti hyvin tummalta, mutta tummalta sen pitäisikin näyttää.
  10. Saatuani puolet laatikosta lautaselle saatoin paremmin tarkastella sen rakennetta. Ohrasta tehty maksalaatikko näytti tietenkin erilaiselta kuin riisipohjainen. Vasta makutesti paljastaisi lopputuloksen onnistumisen.

Tutkiskeltuani maksalaatikkoa kuin viininmaistaja konsanaan saatoin päätyä lopputulokseen, että olisi yrityksessä voinut huonomminkin käydä. Maksalaatikko tuntui, tuoksui ja varsinkin maistui aivan selvältä maksalaatikolta.