Ystäväni ovat leikkimielellä kehottaneet minua aloittamamaan ruokablogin. Olen sen verran yllytyshullu, että nytkin tartun syöttiin. Olen jonkin aikaa laatinut ruoka-aiheisia päivityksiä Facebookiin enkä näe syytä, miksi en voisi kehittää teemasta kirjoittamista laajemminkin.

Julkaisualustaksi olen valinnut Micro.blogin lähinnä siksi, että se on erityisen hyvin yhteensopiva käyttämäni teksturin Ulyssesin kanssa niin pöytäkoneella kuin mobiililaitteillakin.

Ensimmäiseksi aiheeksi valitsin oheisen 1960-luvun lopulla Närpiön Börskärissä otetun valokuvan. Siinä on perheemme yhteisvoimin valmistamassa todellista gourmet-ruokaa, savustettuja ahvenia. Isä työskentelee itse rakentamansa savustustynnyrin ääressä ja minä valvon silmä kovana oikealla toimitusta. Pikkuveli huolehtii ämpärimiehenä paloturvallisuudesta. Äiti on kameran takana.

Närpiön saaristomökillä olimme kaukana sivistyksestä avomeren äärellä ja isä sai nauttia täysin siemauksin mieliharrastuksestaan kalastuksesta. Veli kulki jo pikkupojasta lähtien hänen mukanaan veneessä. Minä en ollut niin kiinnostunut kalastuksesta. Äidille taasen kuivan lakeuden kasvattina oli kalastus enemmänkin vierasta.

Isä ei ollut mikään urheilukalastaja. Hän pyydysti kalaa pääasiassa verkoilla ja tärkeintä oli saaliin määrä. Äiti siunailikin usein, mitä niillä sadoilla ahvenilla tekisi. Sitten rakennettiin savustustynnyri ja ahvenia savustettiin oikein urakalla. Joskus harvoin saatiin haukia, joista sitten tehtiin keittoa. Muut kalat olivat pikemminkin kuriositeetteja.

En vielä tuohon aikaan oppinut pitämään kalasta. Niissä oli vain niitä inhottavia ruotoja. Veli söi kalaa hyvällä ruokahalulla, kun hänelle pyrittiin aina valitsemaan parhaat palat. ”Mulle pitkä!” huuto kuului usein pöydässä ahvenia syödessä.