Heikki Halonen

  • Maksalaatikko Airfryerilla

    Kansakoulussa 1960-luvulla maksalaatikko oli ehdottomasti ruokalamme suurin herkku ja se oli ainoa ruoka, jota ei saanut santsata. Vielä vuosikymmentenkin perästä siitä on jäljellä hyvin myönteinen muistikuva. Se on oikeastaan kokonaan eri ruoka kuin einesmaksalaatikko, jota nykyisin myydään pilkkahinnalla kauppojen hyllyiltä.

    Jollakin verkkosivustolla esitettiin taannoin väite, että Airfryerilla voi valmistaa mitä tahansa, mutta ei maksalaatikkoa. Päätin tarttua tähän väitteeseen ja valmistaa kokintaitojani uhmaten maksalaatikkoa Itsenäisyyspäiväksi.

    Tutustuin erilaisiin maksalaatikkoresepteihin, omien kaappieni sisältöön ja käytettävissä oleviin välineisiin. Niiden pohjalta ryhdyin valmistamaan omaa versiotani maksalaatikosta.

    Maksalaatikkko, 2 reilua annosta. Valmistusaika 30 min. Kypsennysaika 60 min. Philips Essential HD9200/90.

    Raaka-aineet:

    1 dl ohrahelmiä

    3 dl vettä

    ½ tl suolaa

    2 ½ dl Kiehu-maitoa

    ½ rkl voita

    ½ rkl sipulilastuja

    150 g jauhettua naudan maksaa

    1 kananmuna

    ½ dl rusinoita

    2 rkl vaahterasiirappia

    ¼ tl valkopippuria

    ½ tl meiramia

    Muutama sana raaka-aineista:

    Aloitin ruoanvalmistuksen kuten tavallista panemalla pienen määrän kuivattuja sipulilastuja turpoamaan vesitilkkaseen. Ne ehtivät silloin turvota sopivasti ennen käyttöä. Olisin voinut käyttää myös tuoretta sipulia, mutta olen tykästynyt käteviin lastuihin.

    Kaupassa oli jauhettua naudan maksaa vain valmiiksi pakattuna, joten ostin pienimmän mahdollisen Tammisen 350 g pakkauksen. Siinäkin oli 200 g enemmän kuin tarvitsin, joten päätin paistaa loput pihveiksi myöhempää käyttöä varten.

    Jääkaapissani oli ennestään Juustoportin kirnuvoita. Sitä käytin sipulin kuullotukseen ja Airfryerissa vuoan voiteluun. Kaapista löytyi myös vaahterasiirapin loppu, jonka käytin tavallisen siirapin puutteessa.

    Valmistus:

    1. Ensin kuumensin kattilassa veden kiehuvaksi ja sitten lisäsin siihen sekoittaen ohrahelmet sekä suolaa. Keitin ohraa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 15 minuuttia.
    2. Samaan aikaan panin voita pieneen paistinpannuun ja kuullotin siinä turvonneen sipulin.
    3. Erilliseen nokkakulhoon rikoin munan ja sekoitin joukkoon maidon, maksan, rusinat sekä vaahterasiirapin.
    4. Kun ohra oli imenyt kaiken veden ja lievästi puuroutunut lusikoin sen kattilasta muiden ainesten joukkoon, jonne lopulta päätyi myös sipulikin.
    5. Tämän jälkeen sekoitin kaikki ainekset yhteen oikein huolellisesti. Tuloksena oli löysä velli.
    6. Sen kaadoin Airfryerin koriin asettamaani voideltuun vuokaan. Saatoin havaita, ettei litran vuoka tullut läheskään ääriään myöten täyteen. Vuoan työnsin Airfryeriin, säädin lämpötilaksi 180 C ja ajaksi 60 minuuttia.
    7. Maksalaatikon kypsentyessä paistoin samaan aikaan yli jääneestä maksasta neljä pihviä.
    8. Kurkistin vuokaan 32 minuutin kohdalla. Laatikko oli jähmettynyt, ruskistunut ja tuoksuikin maksalaatikolta.
    9. Kun 60 minuuttia tuli täyteen vedin kattilan Airfryerista. Maksalaatikko näytti hyvin tummalta, mutta tummalta sen pitäisikin näyttää.
    10. Saatuani puolet laatikosta lautaselle saatoin paremmin tarkastella sen rakennetta. Ohrasta tehty maksalaatikko näytti tietenkin erilaiselta kuin riisipohjainen. Vasta makutesti paljastaisi lopputuloksen onnistumisen.

    Tutkiskeltuani maksalaatikkoa kuin viininmaistaja konsanaan saatoin päätyä lopputulokseen, että olisi yrityksessä voinut huonomminkin käydä. Maksalaatikko tuntui, tuoksui ja varsinkin maistui aivan selvältä maksalaatikolta.

  • Gourmet uunimakkara

    Päätin koettaa saada aikaan Airfryerilla (Philips Essential HD9200/90) uunimakkaraa yksinkertaisista kaappimme aineksista, mutta viimeisen päälle. Hieman jännitin lopputulosta, mutta yllätyksekseni yhdistelmä toimi mainiosti.

    Uunimakkara Airfryerissa (kaksi annosta)

    Raaka-aineet:

    Lenkkimakkaraa (tällä kertaa Atria kunnon herkkulenkki 450 g)

    Mietoa salsaa

    Sweet chili -kastiketta

    Mustaleima emmental -raastetta

    Sinappia

    1 kirsikkatomaatti

    Valmistus:

    Tätä lenkkiä ei tarvinnut kuoria, joten se vain leikattiin neljään osaan. Paloihin vedettiin syvä pitkittäisviilto. Kuhunkin viiltoon työnnettiin ohut kirsikkatomaatin viipale auki pitämään. Viiltoihin laitettiin oikein varovasti järjestyksessä ensin hiukan salsaa, sitten Sweet chili -kastiketta ja lopuksi sinappia. Veitsellä painettiin vielä sinappi mahdollisimman syvälle. Kaiken päälle lusikoitiin runsaasti juustoraastetta.

    Makkaraa pidettiin ensin 4 minuuttia 160 asteessa, jotta juusto alkoi varovasti sulaa. Tarkistuksen jälkeen jatkettiin 7 minuuttia 180 asteessa ja lopputarkistuksen jälkeen vielä noin 2 minuuttia 160 asteessa.

    Sitten voitiinkin nostaa makkarat pihdeillä lautasille ja lisätä viereen varhaisperunasalaattia.

  • Italialainen hääkeitto

    Muokkasin aika kovalla kädellä perheemme ruokatottumusten, käytettävissä olevien raaka-aineiden ja kokin laiskuuden mukaan Henri Alénin Italialaisen hääkeiton reseptiä. En ryhtynyt itse valmistamaan lihapullia, käytin punaisen lihan sijasta kalaa ja oikaisin vihannessekoituksella. Kaapissamme ei ollut sopivaa pientä italialaista pastaa enkä sitä erikseen hankkinut. Barillan Mezze penne tricolorea olisi ollut, mutta se ei oikein sopinut keiton ideaan, joten käytin proosallisesti kotimaista kokojyväpastaa.

    Italialainen hääkeitto (kaksi annosta)

    Raaka-aineet:

    200 g kypsiä pinaattisia kirjolohipyöryköitä

    ½ sipulia

    200 g tuoretta kaali-porkkana-purjo -sekoitusta

    1 varsisellerin varsi

    2 valkosipulin kynttä

    0,5 l vettä

    1 kanaliemikuutio

    1 laakerinlehti

    timjamia, paprikaa, mustaapippuria

    1 dl pastaa

    0,5 dl parmesaaniraastetta

    Valmistelu:

    Sipuli kuoritaan ja kuutioidaan. Sitten hienonnetaan varsiselleri ja valkosipuli. Nämä kaikki laitetaan samaan kulhoon. Kasvissekoitus pannaan omaan kulhooonsa.

    Valmistus:

    Kattilaan laitetaan ensin kohtalainen määrä oliiviöljyä ja siinä kuullotetaan sipuleita sekä varsiselleriä. Jonkin ajan kuluttua mukaan lisätään kasvissekoitus. Kasvisten annetaan lämmetä ja kosteuden haihtua kotvan aikaa.

    Joukkoon kaadetaan vesi sekä lisätään liemikuutio ja mausteet. Sekoitetaan huolellisesti, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Annetaan kiehua keskilämmöllä noin 5 minuuttia.

    Kattilaan lisätään pasta, lämpötilaa hieman korotetaan ja keitetään kunnes pasta on kypsää. Mukaan pudotellaan kalapyörykät ja keitto kiehautetaan. Lopuksi joukkoon sekoitetaan huolellisesti parmesaani.

  • Makkara, perunat ja hapankaali

    Aloittelevan Airfryer-kokin tuotoksia numero 4. Tämän reseptin esikuvana on Jennifer Osterholtin Plowing through Life-blogissa julkaistu artikkeli Air Fryer Kielbasa, Potatoes & Sauerkraut. Koetin tehdä vastaavaa ruokaa käyttämällä alkuperäisestä poiketen broilerista valmistettua makkaraa.

    Makkara, perunat ja hapankaali. Kaksi annosta. Laitteena Philips Airfryer Essential 9200/90.

    Raaka-aineet:

    240 gramman paketti Jyväbroiler-nakkeja

    2,5 dl luomuhapankaalia

    2 keskikokoista perunaa

    oliiviöljyä, suolaa, mustaapippuria

    Valmistelut:

    Kuorin ja kuutioin perunat pieniksi mahdollisimman säännönmukaisiksi kuutioiksi. Lisäsin niihin hieman oliiviöljyä, suolaa ja pippuria sekä sitten sekoitin. Leikkasin nakit ohuiksi viipaleiksi.

    Valmistus:

    Levitin perunat tasaisesti korin pohjalle. Säädin lämmöksi 180 ja ajaksi 10 minuuttia.

    Kuvassa perunat 10 minuutin jälkeen.

    Sitten siirsin kaikki perunat puulastalla korin toiseen reunaan, asetin makkarat keskelle ja hapankaalin korin vastakkaiseen reunaan.

    Kuvassa kattila ennen uutta työntämistä laitteeseen.

    Sitten pidin lämmön edelleen 180 asteessa ja säädin ajaksi 7 minuuttia.

    Valmis ruoka näytti ulos vedettäessä tältä.

    Sitten vain nostamaan sitä alustalle ja lusikoimaan ruokailijoiden lautasille.

  • Janssoninkiusaus

    Joku uusi Suomen Airfryer-Facebookryhmän jäsen tiedusteli taannoin muilta ryhmäläisiltä näiden suosikkiruokaa, jota he ovat omalla laitteellaan valmistaneet. Vastausten joukossa oli kaikenlaisia eksoottisiakin sapuskoja, mutta hämmästyttävän moni mainitsi suosikikseen Janssoninkiusauksen. Tapoja sen valmistukseen on lukuisia ja minäkin ajattelin tuoda mukaan omani. Jotta tehtävä ei muodostuisi liian helpoksi päätin yrittää tavoitella aitoa ruotsalaista kotitekoista kiusausta. Tätä tarkoitusta varten kahlasin läpi suuren määrän ruotsalaisia verkkosivustoja, blogeja ja lehtien ruokapalstoja. Niiden reseptejä vertasin omaan laitteeseeni, taitoihini ja saatavilla oleviin raaka-aineisiin. Päädyin seuraavaan lopputulokseen, mutta en siihenkään aivan kommelluksitta.

    Kaksi annosta janssoninkiusausta Philips Essential HD9200 /90-laitteella.

    Raaka-aineet:

    1 rkl sipulilastuja

    200 g perunoita

    1,5 dl kuohukermaa

    125 g anjovisfileitä

    suolaa, mustaapippuria

    rypsiöljyä

    1 rkl couscousia

    Valmistelut:

    Sipulilastut laitetaan aivan ensimmäiseksi turpoamaan vesitilkkaseen.

    Kun perunat on punnittu isoäidin keittiövaa’alla kuoritaan ne ja pannaan pehmenemään mikroon kypsytyspussissa kolmeksi minuutiksi 700 W:n teholla. Sen jälkeen ne leikataan kokkiveitsellä niin ohuiksi suikaleiksi kuin kokin taidot riittävät.

    Kun anjovispurkki on avattu ja liemi valutettu kulhoon nostetaan anjovisfileet syrjään odottamaan.

    Anjovisten liemeen sekoitetaan kerma, hieman suolaa ja reilulla kädellä pippuria. Ruotsissa Arla valmistaa nimenomaan janssoninkiusaukseen tarkoitettua kermaa, mutta sitä ei saa Suomesta. Nyt tyydytään Arlan luomukermaan.

    Sitten voidellaan vuoka. Koska meillä ei nykyään käytetä voita voitelen vuoan rypsiöljyllä. Oliiviöljyni paistokestävyydestä en ole aivan varma. Ongelmaksi muodostuu, että pullasutia ei löydy mistään. Verkosta löytyy Niksipirkan vinkki: pullasutina voidaan käyttää suodatinpussia. Siinä oiva ratkaisu.

    Valmistus:

    Puolet perunoista ladotaan vuoan pohjalle. Niiden päälle lusikoidaan sipuli tasaisen harvakseltaan ympäri vuokaa. Seuraavaksi seuraavat anjovisfileet. Vuokani onkin siksi pieni, että anjovikset täyttävät sen kauttaaltaan. Näiden päälle levitetään vielä loput perunoista.

    Sitten vuokaan kaadetaan kerman ja anjovisliemen sekoitus, joka kulkeutuu joka sopukkaan ja muodostaa kerroksen vielä päällekin. Nesteen pinnalle ripotellaan hiukkasen öljyä. Kaikkein päällimmäiseksi pitäisi taiteen sääntöjen mukaan laittaa korppujauhoa, mutta kokille selviää nyt kauhistuttava totuus: se on talosta loppunut. Pohdinnan jälkeen korppujauho korvataan couscousilla.

    Vuoka lasketaan koriin ja työnnetään laitteeseen. Lämpötila säädetään 180 asteeseen ja ajaksi annetaan 25 minuuttia. Tämän ajan kuluttua luukku vedetään auki. Janssoninkiusaus näyttää vielä huolestuttavan kostealta. Neste kiehuu yhä täyttä päätä. Tulikohan kermaa liikaa vai perunoita liian vähän? Kokki ei kokemattomuuttaan osaa nostaa vuokaa kankeilla patakintaillaan ennen kuin hoksaa käyttää haarukkaa apuna.

    Vuoka käännetään 180 astetta ympäri ja työnnetään takaisin laitteeseen. Lämpötilaa lasketaan 160 asteeseen ja aika säädetään 10 minuuttiin.

    Kun laite lopulta ilmoittaa ajan kuluneen nostetaan kattila vuokineen lämmönkestävälle alustalle. Pieni huolestumisen merkki vilahtaa yhä kokin kasvoilla. Sitten hän ryhtyy lusikoimaan kiusausta suurella lusikalla lautasille. Pinnan alla se on kuin onkin yllättävän kiinteää. Päälle levitetty couscous on lisäksi tuonut kiusaukseen oman tummaksi paahtuneen sävynsä.

    Lautaset nostetaan pöydälle ja tyhjä vuoka työnnetään suoraan pesuveteen. Laitteen muut osat ovatkin putipuhtaita, vaikka tosin polttavan kuumia. Janssoninkiusaus saa vierelleen sienisalaattia ja palasen leipää. Sitten herrasväki kutsutaan syömään.

  • Currywurst

    Meillä syödään harvoin makkaraa, mutta joskus harrastamme siipikarjasta valmistettua. Nyt currywurst syntyi broileribratwurstista. Tomaattiketsuppia olisi saanut olla enemmän, mutta kaapissa oli vain kaksi annospussia ja ne saivat nyt riittää. Currywurst saatiin paksummaksi ja täyteläisemmäksi, kun veden sijasta käytettiin edelliseltä päivältä jäänyttä savuporokeittoa. Sellaista eivät berliiniläiset varmaankaan tekisi, elleivät sitten käyttäisi saksanhirveä.

    Currywurstin raaka-aineet (Kaksi annosta):

    250 g bratwurstia (tällä kertaa Wurstin broileribratwurstia)

    1 rkl sipulilastuja

    1 rkl currya

    70 g tomaattipyreetä

    20 g ketsuppia (tällä kertaa kaksi annospussia)

    2 rkl worcestershirekastiketta

    2 tl kokojyväsinappia

    ripaus suolaa

    1 dl savuporokeittoa

    öljyä

    lisukkeena 400 g ranskanperunoita (tällä kertaa Oolannin mikrovalmiita)

    Ensin valmistelin raaka-aineet kolmeen ”pilkkumiin.” Ensin pilkoin bratwurstit sormenpään kokoisiksi. Sipulilastut ja curryn sekoitin keskenään toiseen astiaan. Kolmanteen astiaan tulivat tomaattipyre, ketsuppi, worcestershirekastike, sinappi ja suola.

    Makkarat ruskistin isolla 28 cm pannulla pyöritellen niitä niin, että ne saivat varmasti väriä joka puolelta. Sen jälkeen nostin bratwurstit sivuun. Sipuli ja curry pääsivät sitten pannulle öljyn joukkoon. Niitä ei tarvinnut kuumentaa kauaakaan. Kunhan niistä nousi voimakas tuoksu ja ne muodostivat paksun tahnan. Lisäsin kastikkeen muun aineksen sen jälkeen mukaan vähentäen lämmön miedolle ja vähäksi aikaa kokonaan pois.

    Sillä aikaa pakasteranskalaiset pääsivät mikroon neljäksi minuutiksi lämpiämään. Bratwurstit lisättiin nyt pannulle ja sekoitettiin huolellisesti kastikkeen joukkoon. Samalla lämpöä nostettiin hetkeksi, jotta currywurst kuumeni. Annokset voitiinkin jo asetella lautasille.

  • Ei mitään muttia …

    Tarkoituksenani oli pari päivää sitten valmistaa perunoita samaan tapaan kuin tehdään perunan kotiseudulla Chilessä. Löysinkin From a Chef´s Kitchen -sivustolta mielenkiintoisen reseptin, jossa espanjalaisesta patatas bravasista oli tehty chileläinen muunnos Patatas Bravas Chilenos. Sitä ajattelin tarjota kanafilee lisukkeena.

    Tapanani on huolellisesti valmistautua kunkin ruokalajin valmistukseen ja selvittää etukäteen, mitä raaka-aineita on ennestään kaapissa ja, mitä on vartavasten hankittava. Tässä tapauksessa muistin, että minulla on yksi pikku-Mutti eli 200 gramman tomaattimurskapurkki olemassa. Kun sitten lopulta ryhdyin ruoan valmistukseen havahduin siihen totuuteen, että pikku-Mutti olikin käytetty johonkin muuhun sapuskaan eikä minulla ollut reseptin vaatimaa tomaattia kaapissani. Mikä nyt neuvoksi? Googlasin netistä, että tomaatin voisi korvata millä tahansa muulla hedelmästä valmistetulla soseella. Mutta eihän se eteläamerikkalaisen ruoan kohdalla olisi ollenkaan sama juttu. Jääkaapissani oli kylläkin vajaa purkki kartanopikkelssiä, mutta sehän oli keltaista eikä siten sopinut ollenkaan käsillä olevan ruoan ulkonäköön. Hieman asiaa pelasti löytynyt tomaattipyreetuubi, joka oli tosin varattu jo aivan muuhun tarkoitukseen. Ehkä voisin kuitenkin puristaa osan pyreestä, niin saisin pikkelssiin vähän punaista väriä ja ehkä tomaatin makua. Niin syntyi ruoka, joka ei ehkä nyt ole ihan Patatas Bravas Chilenos, mutta ainakin vähän sinne päin.

    Patatas Bravas Chilenos kanafileellä Heikin tapaan

    Raaka-aineet kahdelle:

    200 g kypsää kananfilettä (tällä kertaa Vuolu kana fajitas)

    2 valkosipulinkynttä

    ½ rkl paprikaa

    ¼ rkl oreganoa

    ¼ rkl valkoviinietikkaa

    700 g pikkuperunoita

    100 g kartanopikkelssiä

    30 g tomaattipyreetä

    1 jalapeno viipaloituna

    1 rkl mustia oliiveja viipaloituina

    suolaa, mustaapippuria, rypsiöljyä

    Ensiksi puristin valkosipulinkynnet ja jaoin ne kahteen eri ”pilkkumiin.” Jälkimmäiseen sekoitin myös kastikkeeksi paprikan, oreganon ja valkoviinietikan. Pieneen kulhoon sekoitin yhteen pikkelssin, tomaattipyreen ja jalapenon. Yllätyksekseni pyree sai sekoituksen todellakin näyttämään punaiselta.

    Tämän jälkeen ryhdyin käsittelemään perunoita. Pikkuperunat ovat siitä mukavia, että ne voi syödä kuorineen. Valikoinkin niitä käyttöön mahdollisimman pieniä, jotta perunoita ei tarvitsisi paljoa pilkkoa. Isommat pilkoin pienemmiksi jo etukäteen ennen keittämistä. Pikkuperunoita mainostetaan, että ne kypsyvät keitettäessä alle 10 minuutissa, mutta näin kypsyminen varmaan vieläkin nopeutuu. Lisäksi perunat nyt varmasti pysyvät koossa pilkottaessa.

    Laitoin sitten pikkelssisekoituksen joksikin aikaa porisemaan öljyssä paistinpannulla saadakseni ylimääräisen nesteen haihtumaan ja pyreen varmasti imeytymään mukaan. Jäljelle jääneen valkosipulin lisäsin hetkeksi mukaan ennen kuin sekoitin kastikkeen huolellisesti joukkoon. Tämän jälkeen tyhjensin paistinpannun kulhoon.

    Alensin lämpöä ja siirsin keitetyt perunat paistumaan pannulle. Maustoin ne mustallapippurilla ja hyppysellisellä suolaa. Kääntelin perunoita aika ajoin varovasti, jotta ne saisivat väriä eri puolilta, mutta eivät pääsisi mustumaan. Perunoiden paistumisen lopulla lisäsin kypsät kananfileet pannulle saamaan hieman lämpöä. Sitten tyhjensin kulhon pikkelssi-jalapenosekoitusta mukaan ja sekoitin huolellisesti. Otin liedestä virran pois, siirsin ruoan tarjoiluastiaan ja lopuksi ripottelin oliiviviipaleet päälle.

  • Kalaseljanka

    Olemme viime aikoina syöneet usein venäläisiä arkiruokia, kuten muutama päivä sitten mm. pelmeneitä. Viikonlopuksi päätin valmistaa keittoa, joka oli tällä kertaa kalaseljankaa. Venäjällä seljankaa voidaan valmistaa monista kulloinkin saatavilla olevista raaka-aineista, kuten lihasta, sienistä ja makkarasta, mutta meillä Suomessa tunnetaan kuitenkin parhaiten kalaseljanka. Tarkoituksenani oli tehdä sunnuntaiksi niin paljon keittoa, että sitä olisi riittänyt meille vielä maanantaiksikin.

    Kalaseljankan raaka-aineet (neljä annosta):

    2 sipulia (tällä kertaa 2 rkl kuivattuja sipulilastuja)

    2 porkkanaa

    1 tölkki 180 g herkkusieniä liemineen

    7 dl vettä

    2 laakerinlehteä

    2 valkosipulinkynttä

    300 g seitikuutioita

    3 rkl tomaattipyreetä

    2 rkl sitruunamehua

    1 dl venäläistä suolakurkkua viipaleina

    2 rkl kapriksia

    öljyä, vehnäjauhoja, suolaa, mustaapippuria, tilliä

    tarjoiluun smetanaa

    Ensin laitoin sipulilastut vesitilkkaan turpoamaan ja ryhdyin sitten kuorimaan porkkanoita. Suikaloin ne pitkiksi ja ohuiksi suikaleiksi. Sen jälkeen puristin kaksi valkosipulinkynttä. Valkosipulin kanssa samaan astiaan panin laakerinlehdet, suolaa ja mustaapippuria sekä lopulta herkkusienitölkillisen. Nämä ainekset sekoitin odottamaan keittoon lisäämistä.

    Kuumensin rypsiöljyä isossa kattilassa ja laitoin ensin sipulin kuullottumaan. Kun sipulista lähti selvästi aistittava tuoksu lisäsin porkkanat joukkoon sekä laitoin vielä varovasti kuumapuristettua oliiviöljyä. Vihannesten päälle ripottelin ruokalusikallisen vehnäjauhoa ja sekoitin huolellisesti. Sitten kattilaan meni vesi sekä sienet mausteineen. Odottelin kunnes vesi alkoi kiehua ja alensin sitten lämpöä 10 minuutiksi.

    Tämän jälkeen lisäsin kalakuutiot keittoon ja annoin sen kiehua toiset 10 minuuttia. Kiehumisen lopulla lisäsin tomaattipyree, sitruunamehun ja kurkut. Olin valinnut pienempiä kurkkuviipaleita, jotta niitä ei tarvinnut enää enempää suikaloida. Otettuani kattilan liedeltä ripottelin pinnalle kaprikset ja tillin. Loppusilaukseksi annokset saivat päälleen smetanaa vielä pöydässä.

    Aterian päätteeksi havaitsin kattilan tyhjäksi. Maanantaiksi täytyykin valmistaa pataa varalla olevista aineksista: pakastevihanneksista, pavuista ja soijarouheesta.

  • Possukastike nykyaikaiseen tapaan

    Kun ryhdyin hoitamaan taloutemme ruokapuolta lupasin: ”Läskisoosia en sitten koskaan tee!” Toki tiesin perinteisen läskisoosin valmistamisen olevan nykymaailman raaka-aineilla miltei mahdotonta. Rasvaista sianlihaa ei maamme karjatiloilla yksinkertaisesti enää tuoteta saati, että sitä olisi myynnissä kaupoissa. Muistan saaneeni paksua silavaa ainoastaan lapsena vieraillessani maalla sekä myöhemmin aikuisena saksalaisessa ravintola Zinnkellerissä Helsingissä.

    Äitini synnyinkodissa läskisoosi oli ehkä kaikkein arvostetuinta ruokaa. Isännän mielestä se oli oikeaa miesten sapuskaa. Vihannekset ja marjat olivat naisten kotkotusta. Pientilalla ei sianlihaa ollut kuitenkaan juuri saatavissa. Tavallisesti oli tyytyminen pelkkiin perunoihin ja ruskeaan kastikkeeseen ruisleivän ja voin kanssa.

    Koska sianlihakastikkeesta oli perheessämme ilmiselvää kysyntää päätin valmistaa siitä pikaisen kevytversion nykyajan raaka-ainein.

    Possukastike kahdelle sisältää seuraavat raaka-aineet:

    500 g perunaa

    300 g (kaksi pakettia) maustettua kypsää porsaanfileetä

    3 dl (yksi purkki) valmista ruskeaa kastiketta

    1 rkl couscousia

    Aloitellessani perunoiden kuorimista saapui perheenjäsen paikalle ja tarjoutui hoitamaan sen. Annoin tehtävän ilomielin hänelle keskittyäkseni muihin asioihin. Tapanani on nopeuttaa perunoiden keittoa siten, että kuorin perunat ensin kattilaan, jossa on hieman kylmää vettä. Sitten laitan kattilan keskilämmölle ja keitän vedenkeittimellä kiehuvaa vettä. Veden kiehuessa kaadan sen kattilaan niin, että perunat juuri peittyvät. Sitten nostan lämpöä. Kun vesi jälleen kiehuu säädän lieden miedolle lämmöllä ja laitan kannen kattilan päälle.

    Perunoiden kiehuessa otin tällä kertaa porsaanfileet esille ja leikkasin niitä hieman pienemmiksi. Sen jälkeen panin ne kastikekasariin. Sinne tyhjensin päälle purkillisen valmista kastiketta. Sitten sekoitin ne lusikalla huolellisesti. Laitoin lieden keskilämmölle ja seurasin tarkoin, milloin kastike osoittaa kiehumisen merkkejä. Kun se alkoi selvästi kuplia vähensin lämpöä. Kastikettahan ei ole tarkoitus keittää. Lisäsin kastikkeeseen ruokalusikan verran couscousia ja sekoitin sen joukkoon saadakseni kastikkeen hieman paksummaksi.

    Sitten saatoinkin jo tarkastella perunoiden kypsyyttä, mikä osoittautui riittäväksi. Kastikkeeseen ei enää tarvinnut lisätä lainkaan mausteita, olivathan porsaanfileet jo alunpitäenkin aivan tarpeeksi maustettuja. Tällä kertaa ruoan mukana ei tarjottu salaattia, sillä eihän se kuulunut entisajan perinteeseenkään.

  • Tandoorikana

    Punjabilaiset kokit repäisisivät varmaan churidarinsa, jos tietäisivät, miten valmistan tandoorikanaa. Olen sikäläistä ruokaa kuitenkin muunnellut useiden eri tarpeiden ja vaikutteiden mukaan. Tällä kertaa lähtökohtanani on ollut tyypillinen elintarviketeollisuuden verkkosivujen resepti. Näitä reseptejä ja reseptikokoelmiahan julkaistaan markkinointitarkoituksessa, jotta asiakkaat oppisivat kuinka helppoa ja hauskaa on laittaa mutkia suoraksi sekä valmistaa ruokaa heidän tuotteistaan. Nyt löysin googlettamalla Kariniemen verkkosivuilta reseptin Nopea tandoorikana ja läksin sitä soveltamaan.

    Oma versioni koostuu seuraavista raaka-aineista:

    Marinoimatonta kanan paistileikettä 600 g

    Tandooritahnaa 170 g purkki

    1 rkl kanelia

    2 rkl kuivattua sipulia (vastaa kahta isoa sipulia)

    ½ l vettä

    1 dl turkkilaista jogurttia

    korianteria, suolaa, mustaapippuria

    (Kariniemen reseptissä olleet cashewpähkinät paahtamisineen jätin asioiden yksinkertaistamiseksi muitta mutkitta pois.)

    Kuten usein muutenkin ruokaa valmistaessani oli ensimmäinen toimenpiteeni mitata tarpeellinen määrä kuivasipulia juomalasiin, lisätä päälle hieman vettä ja sekoittaa varovasti kahvilusikan pohjalla. Näin sipuli kostuu kauttaaltaan ja alkaa imeä vettä turvoten vähitellen käyttöön sopivaksi.

    Sitten otin ison 28 cm paistinpannun ja panin siihen vähän rypsiöljyä. Ruskistin kananleikkeet pannussa sekä nostin sen jälkeen syrjään. Sen jälkeen otin kaapista ison kattilan, jonka pohjalle panin hieman öljyä ja säädin keskilämmölle. Sipuli oli jo riittävän turvonnut, jotta sen saattoi panna kattilaan kuullottumaan. Kuivasipulia ei tarvitsekaan kuullottaa hetkeä enempään. Pian saatoinkin lisätä joukkoon tandooritahnan ja kanelin. Ruokalusikallinen kanelia tuntui hirmuisen suurelta määrältä kattilasta nouseva kanelintuoksu miltei pökerryttävältä. Sekoitin ainekset samalla yhteen huolellisesti puukauhalla.

    Heti perään mukaan menivät vesi ja kananleikkeet. Kun kiehuminen lakkasi hetkeksi nostin hieman lämpöä säätääkseni sen pienemmälle heti, kun kiehuminen alkoi uudelleen. Sitten panin kannen päälle ja annoin hiljaisen kiehumisen jatkua puolisen tuntia. Kokeilin ensin kanan pehmeyttä ja sekoitin joukkoon runsaasti korianteria. Tässä vaiheessa olisi reseptin mukaan kuulunut lisätä myös turkkilainen jogurtti. Nyt valmistettavasta tandoorikanasta oli osa kuitenkin tarkoitettu seuraavana päivänä lämmitettäväksi ja sitä ei olisi jogurtti varmastikaan juoksettumatta kestänyt. Lopulta otin ruoan pois liedeltä ja maustoin suolalla ja tuoreella mustallapippurilla.

    Tandoorikanan lisäksi tarjosin ohrattoa, kurkuma-piparjuurihapankaalia ja naanleipää. Turkkilaista jogurttia lusikoin vasta valmiiden annosten päälle.

    Seuraavana päivänä lämmitin jäljellä olleen tandoorikanan kattilassa kiehuvaksi. Sitten säädin liedestä lämmön pois ja sekoitin huolellisesti joukkoon turkkilaisen jogurtin. Tandoorikanan lisäksi tarjosin tällä kertaa perunamuusia, vihreää salaattia ja naanleipää.

  • Italialainen perunasalaatti

    Etsiskelen jatkuvasti verkosta reseptejä ja yritän soveltaa niitä saatavilla oleviin ja kaapeista löytyviin raaka-aineisiin. Usein olen selaillut Kitchn-verkkolehden laajaa reseptipankkia ja ajoittain valmistanut jotakin sen pohjalta.

    Nyt päätin kokeilla Italialaista perunasalaattia käyttämällä kauppaan myyntiin tulleita pikkuperunoita, joita voi syödä hyvin kuorineen. Alkuperäisen reseptin linkki on tässä: Italian Potato Salad

    Omassa versiossani käytin raaka-aineina:

    900 g pussi Kotimaisia pikkuperunoita

    200 g pakastettuja papuja paloina

    250 g Kotimaisia kirsikkatomaatteja

    20 g nippupersiljaa

    2 valkosipulinkynttä

    1 tl tuoretta rosmariinia

    oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, balsamicoa

    mustaapippuria

    Ensin laitoin kattilan pohjalle hieman kylmää vettä ja vedenkeittimen täyteen. Aukaisin perunapussin ja pesin perunat varovasti hanan alla samalla harjaten tummimmat kohdat pois. Pestyäni perunat panin ne kattilaan veden joukkoon. lieden panin keskilämmölle ja vedenkeittimen päälle. Kun keitin kiehui kaadoin siitä vettä kattilaan kunnes perunat peittyivät ja säädin lämpöä sen mukaan, miten vesi kiehui kattilassa. Kun se kiehui kunnolla laskin lämpöä ja panin kannen päälle. Annoin perunoiden kiehua 10 minuuttia.

    Sillä aikaa puolitin kirsikkatomaatit, sulatin pavut mikrossa ja leikkasin persiljan pieneksi. Päätin puristaa valkosipulin leikkaamisen sijasta, jotta saisin sen tasaisemmin leviämään salaattikastikkeeseen. Koetin perunoiden kypsyyttä, mutta päätin varmuuden vuoksi antaa niiden vielä hieman kiehua.

    Otin salaattikulhon esiin. Laitoin siihen valkosipulin, rosmariinia ja öljyä. Alkuperäisessä reseptissä oli punaviinietikkaa, mutta sitä ei ollut laadukasta saatavana. Niinpä käytin hieman valkoviinietikkaa ja runsaammin balsamicoa. Lopuksi ripottelin kulhoon mustaapippuria ja sekoitin kaikki huolellisesti toisiinsa.

    Kun päättelin perunoiden olevan riittävän kypsiä otin kattilan liedeltä ja kaadoin veden pois. Sijaan kaadoin kylmää vettä. Sitten aloin käsittelemään perunoita ja leikkasin niitä pienemmiksi. Kotimaiset pikkuperunat eivät olleet salaattiin aivan tarpeeksi pieniä, joten niitä joutui leikkaamaan jopa kuuteen osaan.

    Tämän jälkeen sekoitin kaikki ainekset yhteen salaattikulhoon. Koetin pitää erityisesti huolen siitä, että pohjalla ollut kastike nousi varmasti salaatin pinnalle. Kaiken päätteeksi pirskottelin päälle hieman valkoviinietikkaa.

    Sitten lähdin kutsumaan perhettä syömään ja ottamaan kameraa esiin.

  • Joulunaika

    Ottamani kuva esittää erästä viimeisistä perheemme yhteisistä joulupöydistä aattoiltapäivällä 2008 kello 17. Perheenjäsenet ovat varmaan olohuoneessa siemailemassa alkoholitonta glögiä ja äitikin on ennättänyt liittyä joukkoon, kun on saanut pöydän valmiiksi. Tapanamme oli varhaisesta lapsuudestani saakka nauttia jouluruokaa varsin varhain, koska lapset odottivat kärsimättöminä pukkia. Jouluruoan jälkeen siirryttiin olohuoneeseen, jossa joulupukki sitten vieraili. Tapa säilyi vielä senkin jälkeen, kun me lapset olimme aikuistuneet ja pikkuveljenikin oli oivaltanut, ettei joulupukkia ole olemassa. Siitä pitäen hän ryhtyi itse joulupukiksi ja oli sitä perheessämme aikuisenakin.

    Lapsuudessani osallistuivat isäni vanhemmat aaton joulupöytään ja joululahjojen jakoon. Joulupäivänä me sitten vastavuoroisesti menimme syömään isoäidin valmistamia ruokia. Hänen kuoltuaan osallistui isoisä ainakin muutamia vuosia joulupöytäämme.

    Kuvan joulupöytä on perheellemme hyvin tyypillinen. Pöydän keskipiste on itse paistettu kinkku, jota ainakin isä ja minä söimme sinapin kanssa. Äiti oli valmistanut sillisalaatin kotoaan oppimansa reseptin mukaan. Oli varsin tärkeää, että siinä oli silliä. Mikään sillitön rosolli ei olisi ollut meillä mistään kotoisin. Lisukkeina syötiin lanttu- ja maksalaatikkoa sekä vihanneksia. Ainakin herneitä oli aina oltava. Joskus oli pöydässä lipeäkalaakin. Isoäidin aikaan joimme hänen valmistamaansa väkevää kaljaa.

    Pöytä oli katettu kangasliinalla, jouluisilla lautasliinoilla sekä vanhempieni häälahja-astioilla, jotka eivät koskaan muutoin olleet käytössä. Kinkun liemi oli kulhossa, jota en ole nähnyt kuin jouluna. Kaapin kätköistä kaivettiin talon parhaat luuvartiset veitset ja haarukat. Ohuet juomalasitkin olivat vain juhlakäytössä.

    Kun nyt itse olen ryhtynyt hoitamaan pienentyneen perheemme taloutta jatkan osittain vanhaa käytäntöä. Kinkun olen kuitenkin vaihtanut kalkkunarullaan. Sillisalaattikin on kaupasta ostettua. Laatikot ovat kuitenkin tärkeitä. Ne luovat yhä edelleen joulun maun.

    Toinen kuva on arvatenkin joulun välipäiviltä. Sen voi päätellä jääkaapin päällä olevista tontuista. Maitopussi kaatimineen juoruaa kyseessä olevan 1960-1970-lukujen taitteen. Kuvanottopaikka on Vaasan kotimme keittiö. Jokainen istuu omalla vakiopaikallaan. Minä olen ikkunalla, äiti lieden vieressä ja veli ovensuussa. Isän tuoli on tyhjä. Hän on valokuvaajana. Perhe on syömässä sillisalaattia, jota on punaisessa hilloämpärissä. Lisäksi meillä on keitettyjä kananmunia, koska punakorkkinen suolasirotin on otettu pöytään. Keskellä on sillipurkki. Etualalla kattilassa on varmasti riisipuuroa ja sen takaa pilkistävä keltainen kauhanvarsi vihjaa sekehedelmäkiisselistä.

  • Lämmin pastasalaatti

    Pidän mielelläni kasvipohjaisesta ruoasta, mutta kompastuskivenäni on tavallisesti kuoriminen ja pilkkominen. Olen tavattoman kömpelö käyttämään veistä eikä keittiössämme ole myöskään pilkkomiseen sopivia kodinkoneita. Useiden raaka-aineiden pilkkomiseen vierähtää helposti tunnin verran. Sen vuoksi yritänkin usein käyttää oikoteitä, kasvispakasteita, pieniä kasviksia tai muita raaka-aineita, jotka eivät vaadi runsasta pilkkomista. Pastasalaatti on siihen tarkoitukseen soveltuva kompromissi. Se myös muutenkin helpottaa aterian valmistamista. Pöydässä ei tarvita erillistä leipää tai salaattia. Tällä kertaa valmistin italialaista pastasalaattia löytämäni reseptin pohjalta käyttäen kaapeissamme olleita ja kaupastamme löytyneitä raaka-aineita.

    Resepti kahdelle hengelle

    200 g lyhyttä kuivapastaa (tällä kertaa Barillan penne tricolorea)

    1 pallo eli 125 g puhvelinmozzarellaa

    100 g puolikovaa juustoa (Juustoportin GR vuohenjuustoa)

    200 g makeita kirsikkatomaatteja

    basilikaa

    neitsytoliiviöljyä

    mustaapippuria

    suolaa

    Ensin keitin pastan suomalaiseen tapaan (12 minuuttia) eli hieman pehmeämmäksi kuin pakkauksen ohjeessa. Käytin keitinvedessä hyppysellisen suolaa, vaikka en yleensä juuri suolaa käytäkään. Sitten kaadoin pastan lävikköön valumaan.

    Sillä aikaa huuhtelin ja puolitin tomaatit sekä kuutioin juustot, mikä tapahtui varsin nopeasti. Mozzarellasta valui niin paljon nestettä, että mietiskelin, kuinka italialaiset oikein sen pilkkovat.

    Tämän jälkeen kaadoin pastan salaattiastiaan ja lisäsin sitten tomaatit joukkoon. Sekoitin huolellisesti lusikalla. Juustokuutiot menivät seuraavaksi joukkoon. Valutin tarkasti kaiken mozzarellan nesteen vielä mukaan. Sen jälkeen kaadoin neitsytoliiviöljyä sekaan. Kun huomasin öljypullon olevan melkein lopussa tyhjensinkin sen sitten kokonaan.

    Sitten sekoitin salaattia huolellisesti, jotta juusto ja öljy levittäytyi varmasti tasaisesti. Lopulta maustoin salaatin mustallapippurilla ja basilikalla. Mustapippuri oli tuoretta ja tiesin sen olevan siksi tujakkaa, että sirottelin vain varovaisesti. Basilika oli vanhaa, joten sitä sai mennä joukkoon ronskimmalla kädellä. Kaiken päätteeksi sekoitin mausteet salaattiin tasaisesti.

  • Talonpojan hakkelus

    Perheellämme oli 1970-1980-lukujen taitteessa kaksi asuntoa. Varsinainen kotimme oli Vaasassa, mutta ammattiliitossa työskennelleellä isälläni oli työsuhdeasunto myös Helsingissä. Tämä Helsingin asunto oli koko yliopistoajan myös minun opiskelijakämppäni. Aluksi asuimme Satamakadulla, sitten Sandelsinkadulla ja lopulta Pursimiehenkadulla. Sandelsinkadun putkiremontin aikaan olimme vajaat puoli vuotta Kalevankadulla. Pursimiehenkadun yksiö oli käytössämme pisimpään – nelisen vuotta.

    Kuvassa olen Pursimiehenkadun sohvalla ja otan itsestäni selfietä vitkalaukaisimen avulla noin vuonna 1980. Kameran olen asettanut TV:n päälle ja sitten kiireesti istahtanut lehti kädessäni. Taustalla näkyy keittonurkkauksemme poleteilla toimivine kaasuliesineen. Siinä ei useinkaan valmistettu isompia aterioita, mutta aamukahvia keitettiin kuvassakin erottuvalla pikkuruisella kahden kupin Philips-keittimellä. Keitin jäi myöhemmin veljelleni ja oli hänellä vielä ainakin 2000-luvun alussa Turussa.

    Joskus vietimme isän kanssa yhdessä viikonloppua Pursimiehenkadun yksiössä ja silloin hän saattoi valmistaa ruokaa. Isän kokkitaidot eivät vielä tuolloin olleet kaksiset eikä hänellä ollut suurtakaan repertuaaria. Se sai odottaa eläkepäiviä Santamäen kesäpaikassamme. Haarukalla syötävä lihakeitto ja talonpojan hakkelus syntyivät kuitenkin hänen käsistään sekä joskus myös keitetty kukkakaali muusilla ja kastikkeella. Talonpojan hakkelus on jokseenkin samaa kuin pyttipannu, mutta sen nimi juontuu ruotsista toista kautta sanan ”hackelse” välityksellä. Hakkeesta puhuminen on samaa juurta. Hakkelus on enemmänkin lihakuutioista valmistettua pannua kuin sisämaassa perinteisesti vieraammasta makkarasta. Hakkeluksessa saattaa olla myös kananmunaa kokkelina joukossa eikä erikseen paistettuna niin kuin pyttipannussa.

    Pursimiehenkadun asunnossa vietettiin joskus isäni selän takana riehakasta elämää ja ainakin kerran sinne kokoontui parisenkymmentä henkeä VOO:n fuksibileiden jatkoille. Keväällä 1982 luovuimme Vaasan asunnosta ja minäkin juuri yliopistolta valmistuneena muutin Järvenpäähän. Veljeni aloitti syksyllä opinnot Helsingissä ja tuli pariksi vuodeksi tilalleni Pursimiehenkadulle.

  • Ruokapöytäämme kertyi vaikutteita

    Äitini työskenteli syntymääni saakka ja ajoittain sen jälkeenkin upseerikerholla. Näin perheeseemme kertyi tapoja ja vaikutteita tuon ajan ravintolaruoasta. Joskus äiti toi työpäivän päätyttyä jäljelle jäänyttä ruokaa kotiinkin. Tällä tavoin pääsin ensi kertaa maistamaan pizzaa joskus 1960-luvun lopulla. Pikemminkin se oli muunnos supisuomalaisesta piirakasta, jota sitten pizzaksi nimitettiin. Tavallisen mustikkapiirakkapohjan päälle oli levitetty ketsuppia, kinkkua ja oreganoa.

    Ylemmässä kuvassa seisomme upseerikerhon pihamaalla joskus 1950-luvun lopulla. Äiti on työasussaan ja minä puolestani isovanhempien hoidossa. He asuivatkin sopivasti upseerikerhoa vastapäätä saman pihan toisella laidalla.

    Alempi lehtikuva on otettu runsasta vuosikymmentä myöhemmin. Kokeneena ja herrasväen tavat tuntevana työntekijänä äitiä kysyttiin aina töihin arvokkaampiin juhliin tai muihin tilaisuuksiin, joihin oli vaativampia asiakkaita tulossa. Kyseinen kuva on varmasti jostain sellaisesta tilaisuudesta.

    Äidille jäikin myöhemmiksi ajoiksi vankka käsitys monien ruokien koostumuksesta ja valmistustavoista. Muistan joskus väitelleeni hänen kanssaan siitä, mitä italiansalaatti sisältää. Nykyisinhän kaupan italiansalaatissa on usein makaronia. Äidin mielestä makaroni ei tule siinä kuuloonkaan, vaan sen tilalla pitää olla perunaa. Äiti olikin pitkälti oikeassa. Alkuperäinen italiansalaatti ja pastasalaatti ovat kaksi eri asiaa. Italiansalaatti on alkujaan venäläinen ruoka, jossa saattoi olla erilaisia aineksia kunkin sesongin mukaan. Etelä-Euroopassa sitä nimitetäänkin usein venäläiseksi salaatiksi. Makaroni on tullut kauppatuotteena olevaan italiansalaattiin mukaan halpana ja helposti käsiteltävänä lisänä muka luomaan italialaista vaikutelmaa. Samaan tapaanhan meillä myydään myös minestronekeittoa, joka sisältää pastaa.

  • Yleisön pyynnöstä

    Ystäväni ovat leikkimielellä kehottaneet minua aloittamamaan ruokablogin. Olen sen verran yllytyshullu, että nytkin tartun syöttiin. Olen jonkin aikaa laatinut ruoka-aiheisia päivityksiä Facebookiin enkä näe syytä, miksi en voisi kehittää teemasta kirjoittamista laajemminkin.

    Julkaisualustaksi olen valinnut Micro.blogin lähinnä siksi, että se on erityisen hyvin yhteensopiva käyttämäni teksturin Ulyssesin kanssa niin pöytäkoneella kuin mobiililaitteillakin.

    Ensimmäiseksi aiheeksi valitsin oheisen 1960-luvun lopulla Närpiön Börskärissä otetun valokuvan. Siinä on perheemme yhteisvoimin valmistamassa todellista gourmet-ruokaa, savustettuja ahvenia. Isä työskentelee itse rakentamansa savustustynnyrin ääressä ja minä valvon silmä kovana oikealla toimitusta. Pikkuveli huolehtii ämpärimiehenä paloturvallisuudesta. Äiti on kameran takana.

    Närpiön saaristomökillä olimme kaukana sivistyksestä avomeren äärellä ja isä sai nauttia täysin siemauksin mieliharrastuksestaan kalastuksesta. Veli kulki jo pikkupojasta lähtien hänen mukanaan veneessä. Minä en ollut niin kiinnostunut kalastuksesta. Äidille taasen kuivan lakeuden kasvattina oli kalastus enemmänkin vierasta.

    Isä ei ollut mikään urheilukalastaja. Hän pyydysti kalaa pääasiassa verkoilla ja tärkeintä oli saaliin määrä. Äiti siunailikin usein, mitä niillä sadoilla ahvenilla tekisi. Sitten rakennettiin savustustynnyri ja ahvenia savustettiin oikein urakalla. Joskus harvoin saatiin haukia, joista sitten tehtiin keittoa. Muut kalat olivat pikemminkin kuriositeetteja.

    En vielä tuohon aikaan oppinut pitämään kalasta. Niissä oli vain niitä inhottavia ruotoja. Veli söi kalaa hyvällä ruokahalulla, kun hänelle pyrittiin aina valitsemaan parhaat palat. ”Mulle pitkä!” huuto kuului usein pöydässä ahvenia syödessä.

subscribe via RSS